Advertisement

ESITTELYSSÄ: DJ LOGOUT | FEAT.FI

ESITTELYSSÄ: DJ LOGOUT | FEAT.FI Feel the Feat.

DJ, tuo bileiden ja keikkojen maaginen hahmo pyörivien lautasten takaa, joka on aina valmiina pudottamaan sen seuraavan bängerin nostaakseen tunnelman yhä uudestaan seuraavalle tasolle.

Hahmo, jonka korva on harjaantunut niin, että selektoituna lautasille on ainoastaan timanttia ja haukan tarkat silmät näkevät yleisön musiikkimaun jo lyhyellä vilkaisulla kappaleiden vaihtojen väleissä.

Hahmo, joka mahdollistaa muistitikut kädessään ympäriinsä haahuilevien räppäreiden live esiintymisen ilman teknisiä ongelmia.

Hahmo, joka työntää ja vetää levyä edes takaisin millin tarkasti, leikaten toisella kädellään mikseristä ulospäin tulevasta äänestä osia pois niin, että jokainen voi mukisematta hyväksyä levysoittimen tarvittaessa olevan myös soitettava instrumentti.

Ensimmäisessä DJ esittelyssä Aleksi Lemola aka DJ Logout, joka levyjen pyörittelyn lisäksi tunnetaan myös tuottajana. Haastattelun loppu puolella nähdään myös toimintaa Akai MPC:n, syntikan ja levareiden kera. 

Haastattelija: Niko Nova

#featfi #djlogout #dj #mcnikonova #haastattelu

DJ Logout,DJ,Haastattelu,Feat.,Feat,Feat.fi,Niko Nova,

Post a Comment

0 Comments